HUOM! Kevään 2023 omatoimitreeneistä vastaa Sirkku Sahlberg, sirkku.sahlberg@gmail.com.
Mitkä omatoimitreenit?
Omatoimitreenit ovat tokojaoksen varaamia hallivuoroja, jolloin hallissa voi harjoitella TOKOn tai rally-tokon liikkeitä. Omatoimitreeneissä on samaan aikaan myös muita harrastajia, mutta ei ohjausta, joten omatoimitreenit ovat hyödyllisiä tilanteita harjoitella mm. häiriöitä ja ryhmäliikkeitä. Vaikka jokainen harjoittelee oman suunnitelmansa mukaan, on tärkeää, että muut treenaajat otetaan huomioon ja autetaan tarvittaessa toinen toisiamme.
Kenelle?
Omatoimitreenit on tarkoitettu RKS:n aktiivisille TOKO- ja rally-toko-harrastajille, jotka haluavat treenata porukassa. Koiran tulee pystyä harjoittelemaan turvallisesti ryhmässä, sillä hallissa on myös muita koirakoita. Ohjaajilta toivomme iloista ja avointa mieltä sekä kykyä toimia ryhmässä.
Mitä omatoimitreenit maksavat?
Omatoimitreenit maksavat 40€ / syyskausi (syys-joulukuu). (Mikäli sinulla on hallin omatoimitreenioikeus vuoden 2022 loppuun asti, ei kausimaksua tarvitse maksaa.)
Milloin omatoimitreenit ovat?
Omatoimitreenivuoroja järjestetään maanantaisin ja perjantaisin syyskuun alusta alkaen. Vakituinen treenivuoro on joka maanantai klo 16-17 koko kentällä sekä tämän lisäksi kurssien lomassa puolikkaalla kentällä. Perjantain koko kentän treenivuoro on noin kaksi kertaa kuukaudessa klo 19-21. Tarkemmat treeniajat ilmoitetaan omatoimitreenaajien Facebook-ryhmässä, jossa myös ilmoittaudutaan jokaiselle treenikerralle erikseen.
Miten pääsen mukaan?
Mukaan pääset maksamalla kausimaksun 40 € tokon uudelle tilille FI68 4350 0010 1526 09, viitteellä 20284 ja lähettämällä kuitin/kuvakaappauksen maksusta sekä tiedot itsestäsi ja koirastasi Lealle, lea.torma@gmail.com. Tämän jälkeen pääset FB-ryhmään, jossa voit ilmoittautua treenivuoroille. (Mikäli jollekin treenivuorolle on enemmän tulijoita kuin voimme ottaa, etusijalla ovat RKS:n kouluttajat.)
Jäikö jotain kysyttävää?
Laita viestiä Lealle.