Tokkentie 14
26930 Vermuntila
HUOM! Seminaaria siirretty koronatilanteen vuoksi!! Uusi pvä 13.3.2022
RKS Palveluskoira jaos järjestää 13.3.2022 Laumavietti seminaarin, kouluttaja Juha Korri http://www.tamaon.com/juha%20korri.html
Seminaari järjestetään Lunatan hallissa. Alla Juhan kirjoittama teksti koulutuksen sisällöstä;
Hyödyntämällä koiran koulutuksessa saalis- ja joillakin koirilla ravinnonhankintaviettiä, saamme suorituksiin voimaa ja nopeutta. Lelun tai ruoan tavoittelun ei kuitenkaan ole hyvä olla se lopullinen syy, miksi koira suorittaa tehtävänsä. Näin on lähinnä kolmesta syystä eli jos koira tekee ainoastaan saadakseen lelun tai ruokaa, niin
- jokainen koe ja kilpailu tulee olemaan sille pettymys, koska niissä se ei saa lelua eikä ruokaa
- kun kokeet ja kilpailut ovat pettymyksiä tältä osin, voimakasviettinen koira turhautuu, hermostuu sekä ääntelee ja matalaviettisen koiran tekeminen hiipuu kokonaan
- valintatilanteissa koira voi valita vielä mielenkiintoisemman tavoitteen eikä tavoittelekaan enää palkkaansa, vaan esimerkiksi havaitsemaansa toista koiraa, jolloin koira voi jopa karata ohjaajaltansa
Jos syy sille, että koira suorittaa sille koulutetun tehtävän, on sosiaalisen palkan saavuttaminen ohjaajaltaan, niin
- kokeet ja kilpailut eivät ole sille pettymyksiä, koska koe- ja kilpailusuoritusten aikana koiraa saa kehua, jolloin koira saavuttaa tavoitteensa
- kun kokeet ja kilpailut eivät ole pettymyksiä, koira ei turhaudu niissä eikä tällöin myöskään esiinny liiallisen turhautumisen negatiivisia asioita
- valintatilanteissa koira valitsee aina ohjaajan kanssa tekemisen, koska sosiaalisen palkan tavoittelu voittaa aina kilpailevat mielenkiinnon kohteet
Sosiaalisen palkkaamisen seminaarissa käydään ensin teoriassa läpi, miten saadaan koira tekemään tehtävänsä ja vieläpä koiraystävällisellä tavalla siten, että syy sen tekemiselle on sosiaalisen palkan saavuttaminen. Teorian jälkeen tehdään asiaan liittyviä harjoituksia esimerkkikoirakoiden kanssa.
- Koulutuspäivän hinta;
- seuran jäsenille 50 eur
- ulkopuolisille 65 eur
- kuunteluoppilas 25 eur
- Sisältää 3 tunnin teorialuennon ja käytännön harjoitukset koiran kanssa
- Ilmoittautumiset;
- rantakauliosami@gmail.com
- Maksutiedot;
- RKS/PK-jaos
- FI97 4450 2320 0460 17
- Viestiksi: Laumaviettiseminaari 23.1.2022
- Paikalla kanttiini joten varaa käteistä mukaan!