Tiina Kuusiston koulutukset
Tiina Kuusisto tulee kouluttamaan Eurajoen hallille syksyllä neljänä lauantaina, joista yksi päivä koulutetaan teemalla Valinnan mahdollisuus.
Koulutuspäivät ovat:
24.8.
28.9.
19.10. Valinnan mahdollisuus -koulutuspäivä
16.11.
Taas on mahdollisuus pitkäjänteiseen koulutukseen vierailevan kouluttajan kanssa!
Koulutus sopii hyvin erilaisille koirakoille. Viime syksynä ja tänä keväänä Tiinan kanssa on treenattu tokon ja rally-tokon liikkeiden lisäksi mm. rauhoittumista, toisista koirista tai ihmisistä luopumista, häiriöitä, hihnakäytöstä, mielentilaa ja agilityn lähtöjä. Eli hyvin erilaisia ja monipuolisia juttuja!
Tiinan erityisosaamista on koirien motivointi ja vireenhallinta eli jos koiraa ei aina kiinnosta, on yli-innokas tai keskittymisessä on toivomisen varaa, voitte keskittyä näihin haasteisiin. Myös rauhoittumisen eri tilanteissa ja ympäristöissä voi ottaa koulutuksen kohteeksi. Tiina on positiivinen ja kannustava kouluttaja, joka löytää potentiaalia jokaisesta koirakosta!
Koulutusten hinta on RKS:n jäsenille 80 euroa/4 koulutuspäivää tai 22 euroa/koulutus. Jokaisella koirakolla on 30 minuuttia omaa treeniaikaa ja koko päivän saa seurata toisten koulutusta, jos haluaa. Lisäksi Valinnan mahdollisuus –koulutuspäivänä on kahden tunnin luento aiheesta.
Tiinan koulutuksiin ilmoittautuminen 16.6. klo 10 alkaen RKS:n jäsenille toko@rks.fi Koulutukset maksetaan kolmen päivän sisällä ilmoittautumisesta ja paikan varmistumisesta.
Rohkeasti mukaan! (Moni on yllättynyt positiivisesti Tiinan koulutuksissa.)