RAUMAN KÄYTTÖ JA SEURAKOIRAT RY
TOIMINTAKERTOMUS 2016
Yleistä
Vuosi 2016 oli yhdistyksen 48.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden alussa 295 jäsentä (3 kunniajäsentä, 248 varsinaista jäsentä, 28 perhejäsentä, 16 nuorisojäsentä) ja vuoden lopussa 310 jäsentä (3 kunniajäsentä, 269 varsinaista jäsentä, 31 perhejäsentä, 7 nuorisojäsentä).
Yhdistys on Suomen Kennelliiton, Satakunnan kennelpiirin, Suomen Palveluskoiraliiton jäsen ja Suomen Agilityliiton jäsen. Yhdistyksen edustajina Satakunnan kennelpiiri ry:ssä, Leena Uskali-Leskinen (nuorisovastaava), Carita Natunen (näyttelyohjaaja) ja Mikko Hakala (agilityvastaava).
Vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokous järjestettiin 29.2.2016 ravintola Etapissa. Paikalla oli yhteensä 28 osanottajaa, joista 28 oli äänivaltaisia. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Mikko Hakala. Erovuoroisista hallituksen jäsenistä valittiin uudelleen Taija Salomäki. Iiris Mäki-Jaakkola ja Elisa Haatainen erosivat. Hallituksessa edelleen jatkoivat Anniina Aho, Elina Juusela, Terhi Hakala ja Mia Beckingham. Uusina hallituksen jäseninä aloittivat Netta Elomaa, Timo Lahtinen ja Katja Äärilä.
Hallitus
Hallitus kokoontui vuoden aikana 7 kertaa varsinaiseen kokoukseen, minkä lisäksi yhteyttä pidettiin sähköpostilla. Hallituksen varsinaiset jäsenet olivat (kokouskerrat suluissa): puheenjohtaja Mikko Hakala(7), sihteeri ja varapuheenjohtaja Anniina Aho(7), jäsensihteeri Katja Äärilä(6), rahastonhoitaja Mia Beckingham(4), agilityvastaava Terhi Hakala(5), junnuvastaava Netta Elomaa(5), pk-vastaava Elina Juusela(4), kalustonhoitaja Timo Lahtinen(4), tokovastaava Taija Salomäki(6).
Maja, kenttä ja kalusto
Majan siivoustalkoot pidettiin 18.4. hallituksen voimin.
Ruohonleikkuusta ulkokaudella vastasivat pääasiassa Ilkka Sten ja Anja Alanen.
Tiedotus ja julkaisutoiminta
Jäsenistölle on toimintavuoden aikana tehty kaksi sähköistä tiedotetta; kevättiedote sekä syystiedote. Tiedotteet julkaistiin yhdistyksen internetsivuilla ja facebook-sivulla. Yhdistyksen tapahtumista on tiedotettu Raumalaisen yhdistyspalstalla.
Jaostot hoitavat lehti-ilmoitukset itsenäisesti. Lisäksi toiminnasta on ilmoitettu yhdistyksen facebook-sivulla ja jaostojen omissa facebook-ryhmissä. Internet-sivujen päivittämisestä vastaa pääsääntöisesti Mikko Hakala. Jaostot päivittävät sivuilta oman osuutensa. Internetsivut hakkeroitiin ja jouduttiin uusimaan kokonaan. Tästä johtuen sisältö on vielä osittain puutteellista.
Yhteinen toiminta
Kevätkauden avajaiset järjestettiin omalla susivuoren kentällä 29.4.2016. Tapahtuma piti sisällään pujottelukilpailun, lajinäytöksen, nopeuskilpailun ja lindkoer-kilpailun. Paikalla oli myös buffetti. Kaikki jaostot osallistuivat avajaisten järjestelyihin ja talkoisiin etukäteen ja paikanpäällä.
Lisäksi jaostot ovat järjestäneet lukuisia tapahtumia, kokeita ja koulutuksia omana toimintanaan.
Luonnetestit 2016
Rauman Käyttö- ja Seurakoirat ry järjesti luonnetestin 2.7.2016, tähän testiin osallistui yhdeksän koiraa.
Toinen testi järjestettiin 4.9.2016, tähän testiin osallistui 8 koiraa. Testit oli alun perin anottu kaksipäiväisinä, mutta kummastakin testistä, jouduttiin toinen päivä peruuttamaan. Tuomareina molemmissa testeissä olivat Jorma Lankinen ja Sirpa Heilä.
Agilityjaos
Koulutus
Talvikauden agilityharjoituksia pidettiin alkuvuodesta 2016 Paneliasta vuokratussa “Sika-Areena” hallissa. Ryhmäläisiä oli 46. Kesäkausi (toukokuu-lokakuu) harjoiteltiin Susivuoren kentällä. Ryhmäläisiä oli 68. Loppuvuosi on harjoiteltu Susivuoren alueelta vuokratussa agilityhallissa – Hukkasuulissa. Ryhmäläisiä 55. Ohjattuja harjoituksia pidettiin lähes joka arkipäivä. Ryhmiä on vuoden aikana pidetty 20 koulutusohjaajaan voimin.
Agilityjaoksen järjestämät kurssit:
Ville Liukka 12.3. (osallistujia 14) Tanja Kurikka 18.10. (osallistujia 13) ja 15.11 (osallistujia 15) Heidi Karanko 6.11 (osallistujia 11) Ohjaajien fysiikkatreenit pidettiin kevään 2016 aikana Rauman talviharjoitteluhallissa. Vetäjänä toimi Topi Hellsten. Osallistujia 17.
Kilpailut
6.-7.6.2016 pidettiin agilityn iltakisat. Kolme kilpailua 3-luokille ja kaksi kisaa 1-2- luokille. Startteja yhteensä 304 kappaletta
22.–24.7.2016 järjestettiin ”Agipitsi” -nimellä kulkeva agilitytapahtuma. Startteja viikonlopun aikana yhteensä 1164 kappaletta.
10.–11.9. järjestettiin syyskisat, jotka olivat samalla seuramestaruus – ja piirimestaruuskisat. Startteja yhteensä 367 kappaletta.
Virallisten kisojen startteja oli yhteensä 1835 kpl.
Epävirallisia agilitykilpailuja järjestettiin vuoden aikana kymmenen. Agilityn Suomenmestaruuskisoissa RKS:a edusti seuraavat joukkueet:
MINIT:
Anniina Aho ja Lumo
Maarit Merilä ja Koru
Mari Lehtimäki ja Topi
Maiju Valtonen ja Frey
Varalla: Mari Lehtimäki ja Tyyne
MEDIT:
Terhi Hakala ja Ziki
Mikko Hakala ja Flippi Taru Mäkinen ja Zip
Anniina Aho ja Masteri
MAXIT
Janika Karenmaa ja Ross
Marianna Vähä-Ettala ja Urho
Markus Raitanen ja Ira
Janika Karenmaa ja Bolt
Varalla: Janika Karenmaa ja Lumi
RKS:n seuramestarit 2016:
MINIT:
1.Jackrusselinterrieri ”Tyyne” ohj. Mari Lehtimäki
2.Kääpiösnautseri ”Dex” ohj. Tiina Puisto
3.Kooikerhondje ”Kiia” ohj. Viivi Lehtinen
MEDIT:
1.Espanjanvesikoira “Ziki” ohj. Terhi Hakala
2.Lagotto romagnolo “Gina” ohj. Hanna Ruohomäki
3.Novascotiannoutaja ”Viivi” ohj. Camilla Korte
MAXIT:
1.Partacollie ”Urho” ohj. Marianna Vähä-Ettala
2.Saksanpaimenkoira ”Pink” ohj. Helena Heino
3.Saksanpaimenkoira “Fifi” ohj. Helena Heino
Satakunnan piirimestaruuskilpailuissa espanjanvesikoira ”Zip” ohj. Taru Mäkinen voittivat medien piirimestaruuden ja parsonrussellinterrieri ”Masteri” ohj. Anniina Aho sijoittuivat samassa kisassa kolmanneksi.
Helena Heino voitti saksanpaimenkoira ”Fifin” kanssa Suomen mestaruuden junioreiden SM-kisoissa. Helena tuli pronssille samassa kisassa saksanpaimenkoira ”Sissin” kanssa. Helena Heino ja saksanpaimenkoirat ”Hippu, Pink ja Fifi” olivat edustamassa Suomea junioreiden European Open- kisoissa Slovakiassa. Helena ja ”Pink” sijoittuivat kisoissa toiseksi.
Muuta
Agilitykouluttajat pitivät suunnittelupalavereja kesän ja talven koulutuksista kaksi kertaa.
Kisojen järjestämisestä pidettiin palavereja kisatoimikunnan kesken kaksi kertaa.
Agilityharrastajille pidettiin keväällä infotilaisuus, jossa kerrottiin kesän harjoituksista, kisoista ja muusta ohjelmasta. Match Show järjestettiin Paneliassa 10.1., Susivuoren kentällä 14.8. sekä Hukkasuulissa 3.12.
Pikkujoulut pidettiin 2.12.2016 kahvila- ravintola Tornissa. Osallistujia 17.
Agilityjaos osti uusia esteitä (laskettava puomi).
Agilityn kisatöissä talkootunteja kertyi harrastajille yhteensä 1550. Tähän lukemaan laskettu vain kisapäivinä tapahtunut talkootyö, joten muuta talkootyötä tässä lukemassa ei ole huomioitu. Talkootyötä kisojen ulkopuolella on kuitenkin tehty useita satoja tunteja monien henkilöiden toimesta.
Agilityjaos osallistui Rauma shown talkootöihin osallistumalla rokotustarkastuksiin. Agisählyporukka osallistui Agisähly- turnaukseen 30.1.2016. Agilityleiri järjestettiin Pohjantilalla 16.–18.9.2016 Kouluttajana leirillä Juha Orenius. Leirille osallistui 12 henkilöä. Helena Heino valittiin SAGIn vuoden 2016 Nuoreksi agilityharrastajaksi alle 14 v. sarjassa.
Junnujaos
Junnuille järjestettiin toukokuusta syyskuun loppuun kerran viikossa treenejä (heinäkuu taukoa) torstaisin. Junnut kokeilivat eri lajeja kuten agility, toko, vesipelastus, rallytoko, pk haku, junior handler. Lisäksi junnut kävivät kimppalenkeillä. Treenejä veti pääasiassa jaostovastaava Netta, mutta myös Elisa Haatainen, Noora Mantere, Leena Uskali- Leskinen, Krista Salminen, Melina Ylinentalo sekä Annika Tammisto.
Junnut osallistuivat toukokuussa näyttelyn järjestämiseen. Junnut hoitivat kehähuoltoa tuttuun tapaan. Ahkeria junnuja oli töissä 16. Kiitokseksi junnuille järjestettiin rallytoko-koulutus kesäkuussa, jossa paikalla oli kahdeksan junnua. Koulutuksessa kouluttajana oli Miia Hellsten.
Junior handler- treenejä on järjestetty noin kerran kuukaudessa. Talvella junnut treenasivat välillä Paneliassa RKS:n agilityn sika-areenalla ja välillä Lunatanin hallissa Vermuntilassa. Ryhmään kuului kahdeksan nuorta, joista muutama kilpailee lajissa erittäin aktiivisesti ja osa hieman harvemmin. Ryhmän treenit on vetänyt koko vuoden ajalta jaostovastaava Netta Elomaa. Vierailevana kouluttaja kävi maaliskuussa ja heinäkuussa Katriina Mäenpää Nokialta.
Emma Beckingham voitti satakunnan JH-piirinmestaruuden ja JH SM-osakilpailun Vaasassa.
Talvikaudella, marraskuun alussa junnuilla alkoi agilityryhmä. Treenejä järjestetään kuusi kappaletta (marras-maaliskuu) ja ryhmässä treenaa kuusi nuorta. Treenejä järjestää jaostovastaava Netta Elomaa.
Rauman Seudun osuuspankki myönsi RKS:lle 400€ yhden nuoren palkkaamiseksi kesätöihin. Työpaikasta ilmoitettiin yhdistyksen nettisivuilla ja Facebook-ryhmässä. Hallitus valitsi Emma Beckinghamin kesätyöntekijäksi kahden hakijan joukosta. Tehtäviin kuului majan ja ympäristön kunnossapito- ja siivoustöitä, sekä jaostojen avustamista eri tapahtumissa.
Helena Heino osallistui Saksanpaimenkoira Sissin kanssa nuori koirataituri-kilpailuun. Saavutuksena Helsingin osakilpailuvoitto ja finaalin 4.sija.
RKS:n junioritoimintaa esiteltiin Kennelliiton KoiraExpossa.
Palveluskoirajaos
Pk-treenit pyörivät pienryhmässä koirakoulu Lunatanin lämpimässä hallissa Vermuntilassa erikseen sovittuina päivinä.
Keväällä treenit jatkuivat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 18 alkaen RKS:n omalla kentällä Susivuoressa. Treenit sisälsivät myös mahdollisuuden ampumiseen puolen tunnin ajan.
Pk-jaos osallistui avajaisten järjestämiseen ja oli mukana lajinäytöksessä. Rauma Showssa Pk-jaoksen vastuulla oli kahviosta huolehtiminen.
Vuonna 2016 ei järjestetty kokeita.
Tokojaos
Toukokuussa alkoivat kurssimuotoiset ryhmät kerran viikossa iltaisin kentällä. Ryhmiä olivat pennut, perustottelevaisuusryhmä, alokkaaseen tähtäävät ja kilpailevat. Ryhmäkoko oli maksimissaan 10 koirakkoa, pennuissa oli enemmän.
Kesätauon jälkeen (elokuussa) kurssit jatkuivat uudelleen. Samat kurssimuotoiset- ryhmät jatkoivat, joita järjestettiin keväällä. Ryhmäkohtaisissa osallistujamäärissä ei ollut suurta eroa verrattuna kevään koulutuksiin.
Marraskuusta alkaen järjestetään tavoitteellisesti, mutta omatoimisesti yhdessä tokoa treenaaville treenitila viikoittaiselle harjoittelulle talvikaudeksi. Treenit jatkuvat aina seuraavan vuoden maaliskuuhun asti. Treenit pidetään Vermuntilassa, Lunatanin hallissa. Koirakoita on mukana 9kpl.
Virallisia tokokokeita järjestettiin 2kpl, kesäkuussa ja syyskuussa. Kesäkuun 9.6.2016 kokeeseen osallistui 12 koirakkoa. Syyskuun 18.9. kokeeseen osallistui 20 koirakkoa. Syyskuun koe oli myös seuramestaruuskoe. Vuoden 2016 seuramestari on Elina Juusela ja Diva (Tämä on Geisha).
5.11.2016 järjestettiin jaoston pikkujoulut/halloweenit Sammulassa Narvijärjellä. Osallistujia oli 9 henkilöä.
Tokojaos osallistui Rauma Shown järjestämiseen.
Rally-Toko
Ohjattuja rally-tokokursseja järjestettiin kesäkautena yhteensä seitsemän kappaletta ja tämän lisäksi kertaluontoisia ns. ”teemailta” treenejä kolme kappaletta. Kurssit täyttyivät nopeaan ja kysyntää rally-tokokoulutukselle selvästi oli. Kurssitarjontaa suunnattiin rally-tokon vasta-alkajille, jatkoryhmäläisille, kisaaville, ylempien luokkien liikkeitä opetteleville ja ratatreeniä kaipaaville. Omatoimisten kimppatreenien vapaata koolle kutsumista ja tiedonkulkua harrastajien kesken helpottamaan perustettiin oma facebook-ryhmä, ”RKS Rallya koiramaisessa seurassa”.
Talvikaudeksi perustettiin kerran kuukaudessa kokoontuva omatoimitreeniryhmä, johon valittiin hakemusten perusteella 9kpl kaikentasoista koirakkoa. Ryhmä suunnittelee itsenäisesti treeninsä ja harjoittelee marraskuusta maaliskuuhun Lunatanin treenihallilla Vermuntilassa.
Näyttelyjaos
Näyttelyjaos on kokoontunut vuoden 2016 aikana 4 kertaa, joista yksi oli samalla myös infotilaisuus jaostovastaaville.
Näyttelyjaoksen jäsenten toiminta Rauma Show kansallisessa koiranäyttelyssä:
Harri Natunen, näyttelytoimikunnan puheenjohtaja, Leena Uskali-Leskinen, toimistopäällikkö, Carita Natunen, näyttelyn sihteeri. Näyttelyssä RKS:n yhteyshenkilönä toimi Mikko Hakala. Näyttelyn ulkopuolella jaoksen puheenjohtajan työtunnit n. 100 h/vuosi, toimistopäällikön työtunnit n. 200 h/vuosi, sihteerin työtunnit n. 500 h/vuosi. Näyttely järjestettiin 14. – 15.5.2016 ja näyttelyn Best In Show oli pyreneittenkoira Chenespace Tarbésan.
2.5. pidettyyn seurojen infotilaisuuteen osallistui RKS:stä 5 henkilöä (PK, Agility, Toko).
Tuomarisihteeri hankittiin seuran ulkopuolelta.
Näyttelyjaoksen muu toiminta
Carita Natunen osallistui KoiraExpoon 6.-7.2. Vantaalla, järjestäjänä Suomen Kennelliitto ry.
Järjestettiin 5.3. kokouksen yhteydessä ensiapukurssi, aiheena erityisesti yleisötapahtumien ensiapu ihmisille ja koirille. Kurssin vetäjänä toimii SPR Rauman osasto. Kurssille osallistui 6 henkilöä.
Carita Natunen ja Leena Uskali-Leskinen tekivät omatoimimatkan Cruftsin koiranäyttelyyn, jonne näyttelyjaos korvasi junamatkat.
16.3. järjestettiin jaostovastaaville infotilaisuus näyttelyn tilanteesta; osallistujia 5 henkilöä, joista 3 näyttelyjaoksesta ja 2 yhdistyksen jäsentä, jotka vastasivat kahviotoiminnasta ja rokotustentarkastuksesta. Jaostovastaavat huolehtivat informaation kulusta oman jaoston sisällä.
25.5. pidetyssä jaoston palaverissa Leena Uskali-Leskinen kertoi, ettei jatka enää toimistopäällikön toimessa. RKS;n hallitusta on informoitu tilanteesta. Palautepalaveri pidettiin 31.5.; 5 osallistujaa.
VEPE-jaos
30.3. Vepevastaava vaihtui Marjo Heinosta Iiris Mäki-Jaakkolaksi
Keväällä ostettu kumivene ja muuta tarpeellista vepetarviketta.
16.5. palaveri
22.5. ensimmäinen treenikerta. Treenejä kesän aikana 22 kappaletta. Viimeinen treeni oli 9.9.
Treeneissä oli keskimäärin 5 kävijää.
3.9. Satakunnan noutajien kanssa yhteisnäytös Merimiestaitokilpailussa.
14.9. Palaveri
25.9. Koiratapahtuma missä Match Show ja muuta ohjelmaa.
Vuoden vaihteessa Vepevastaavaksi vaihtui Tiina Justén