Vuoden näyttelyharrastaja

RKS:n jäsen, perhejäsen, kunniajäsen tai nuorisojäsen voi osallistua vuoden näyttelyharrastaja-kilpailuun kukin yhden koiran näyttelytuloksilla. Koiran kaikkien omistajien tulee olla RKS:n jäseniä. Osallistuvalla koiralla pitää olla vähintään yksi oheisen taulukon mukainen pisteisiin oikeuttava näyttelytulos.

Näyttelytuloksissa huomioidaan Suomessa järjestetyt kaikkien rotujen, Nord tai Kansainväliset näyttelyt. Pentujen osalta huomioidaan lisäksi kaikkien rotujen pentunäyttelyiden tulokset. Samalla koiralla voi olla tuloksia eri ikäluokissa.

Näyttelyharrastaja saa lisäpisteitä osallistumalla talkootyöhön Rauma Show -näyttelyssä, näyttelyjaoksen yhteisissä talkoissa tai muissa RKS:n näyttelyjaoksen järjestämissä tapahtumissa.

Tuloksissa huomioidaan enintään viisi parasta näyttelytulosta sekä enintään viisi harrastajan osallistumistulosta.

Vuoden näyttelyharrastaja palkitaan vuosikokouksessa kiertopalkinnolla, jota seuraa myös valokuvaalbumi. Kiertopalkinto ja albumi (täydennettynä koiran kuvalla ja tiedoilla) palautetaan seuraavaan vuosikokoukseen. Palkinto on jatkuvasti kiertävä.


PISTEET

  • Korkein pistemäärä huomoidaan
  • KV-näyttelystä 2 lisäpistettä
  • NORD-näyttelystä 1 lisäpiste
TulosPisteet
BIS 125
BIS 224
BIS 323
BIS 422
RYP 120
RYP 219
RYP 318
RYP 417
ROP15
VSP14
PU / PN 29
PU / PN 38
PU / PN 47

PENNUT

TulosPisteet
ROP PENTU5
VSP PENTU4
PEK 2 KP3
PEK 3 KP2
PEK 4 KP1

VETERAANIT

TulosPisteet
BIS 120
BIS 219
BIS 318
BIS 417
ROP10
VSP9
ERI 24
ERI 33
ERI 42

LISÄPISTEET TALKOOTYÖSTÄ

  • osallistuminen Rauma Show -näyttelyn järjestämiseen 30 p / pv (min 4h )
  • osallistuminen näyttelyjaoksen yhteisiin ennakolta ilmoitettuihin talkoisiin 15 p / tapahtuma
  • osallistuminen muihin näyttelyjaoksen järjestämän tapahtuman talkoihin (esim match show) 15 p / tapahtuma