Rauman Käyttö- ja Seurakoirat ry
Vuonna 1968 perustettiin Rauman Palveluskoiraharrastajat ry, jonka perustajajäseniä olivat Mauri Laine, Veikko Saarinen, Timo Elkomaa, Ville Mantsinen ja Reino Lehtinen. Yhdistys toimi puhtaana palveluskoirayhdistyksenä 1970-luvun loppupuolelle asti, mutta pikkuhiljaa riveihin tuli mukaan myös seurakoirarotujen edustajia. Niinpä 1980-luvun alussa, Tauno Salosen puheenjohtajakaudella yhdistyksen nimi muutettiin Rauman Käyttö– ja Seurakoirat ry:ksi.
Nykyään olemme Suomen Palveluskoiraliiton ja Suomen Agilityliiton jäsen. Lisäksi edustamme myös Satakunnan Kennelpiirissä.
RKS:n toiminta-ajatuksena on toimia monipuolisen koiraharrastuksen äänenkannattajana ja edistäjänä Rauman seudulla sekä alueen koirakulttuurin ohjaajana ja tiedottajana.
Nykyisin yhdistyksessä on yli 350 jäsentä. Aktiivista koulutus– ja kilpailutoimintaa järjestetään palveluskoirasektorin lisäksi tokossa, agilityssä ja pelastuskoirapuolella unohtamatta myöskään kotikoirien yhteiskuntakelpoisuuteen tähtäävää koulutusta, junnutoimintaa ja koiranäyttelyitä.

Tulevat koulutukset
Viikkoryhmien lisäksi järjestettävät koulutukset